Vihertyöntekijä
Lahti
Julkaistu: (08.02.2021)

Työpaikan kuvaus

Nautitko ulkoilmatöistä, joissa pääset tekemään monipuolisesti eri viheralan töitä? Onko sinulla jo kokemusta alalta ja soveltuva koulutus? Jos vastasit kyllä, niin jatka lukemista. Nappaa tästä itsellesi koko sesongin kestävä, kokopäiväinen ja monipuolinen työ!

Haemme asiakkallemme säänkestävää vihertyöntekijää. Työtehtäviisi kuuluu mm. istutustöitä, nurmikkojen rakentamista ja muita ympäristörakentamiseen liittyviä työtehtäviä. Lisäksi työ saattaa sisältää avustavia kivitöitä (ei kuitenkaan asennustöitä). Työ on sesonkiluonteista ja kestää aina marraskuuhun saakka säiden salliessa. Aloitus viimeistään toukokuussa, mutta mahdollisuuksien mukaan jo aiemmin.

Sinulta edellytämme viheralan koulutusta ja aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä sekä voimassa olevaa työturvallisuuskorttia.
Lisäksi sinulla tulee olla hyvä kasvituntemus ja matkustusvalmius (oman auton käyttömahdollisuus).

Toivomme sinulta oikeaa työhöntarttuvaa, itsenäistä asennetta ja motivaatiota sekä hyvää yleiskuntoa, koska työ on fyysistä. Toivomme myös ettei vaihtuvat ilmat ole sinulle ongelma, vaan päinvastoin, piristyt pienestä kesäsateesta.

Tarjoamme sinulle mukavan työympäristön sekä monipuolisen ja vaihtuvan työnkuvan. Palkkauksessa noudatamme Viheralan työehtosopimusta ja keskustelemme siitä tarkemmin viimeistään haastattelussa.

Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten täyttele tietosi aikailematta järjestelmään niin olemme yhteydessä sinuun.

Lisätietoja voit kysellä arkisin klo 9-15 Heidi Alitalolta p. 040 624 7681

Paikkakunta: Lahti
Toimiala: Ympäristö ja kierrätys
Julkaistu: 02.08.2021
Haku päättyy: 07.03.2021