Kuten hyvässä parisuhteessakin, on henkilöstöpalvelualallakin tärkeää, että rinnalla on kumppani, joka tietää mitä tarvitset ja arki on sujuvaa. Henkilöstöresurssien tarve voi tulla hyvinkin äkillisesti tai vaihtoehtoisesti se voi olla tiedossa jo hyvissä ajoin ennen. Meidän mielestämme on tärkeää, että olemme asiakkaillemme kumppani, joka tietää miten heidän liiketoimintansa vuodelle jaottuu ja minkälaisia tarpeita heille voi tulla. Olemme toiminnassamme pyrkineet panostamaan laadukkaaseen asiakkaan liiketoiminnan kartoittamiseen ja työympäristön ymmärtämiseen, jotta osaamme löytää juuri heille oikeat työntekijät, kun tarve tulee. Näin osaamme myös etsiä asiakkaillemme sopivia ja motivoituneita tekijöitä jo etupainotteisesti, jolloin äkilliset tarpeet on helpompaa ja mielekkäämpää hoitaa.

Me mahdollistamme sen, että asiakas kasvaa kanssamme – ideologiamme mukaisesti. Tavoitteemme on tarjota parasta palvelua niin asiakkaillemme kuin työntekijöillemme.

Citywork kumppanina

Citywork on henkilöstöalan kumppanina monipuolinen, joustava ammattilainen. Olemme toimineet alalla jo vuodesta 2006 asti kartuttaen osaamistamme eri aloilta. Emme ole alan isoin tai tunnetuin toimija, mutta sitä emme haekaan. Haluamme olla asiakkaillemme kumppani, jonka kanssa asiakas tietää aina saavansa parasta palvelua juuri heidän tarpeisiinsa. Tärkeintä meille on se, että asiakas saa mahdollisimman nopeasti paikallisen työntekijän, joka on juuri oikea siihen tehtävään. Tuemme asiakkaidemme kasvua joustavilla ratkaisuillamme ja tehokkailla palveluillamme. Ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan, missä me voisimme olla teille avuksi!

Ota yhteyttä

 

Citywork – Kasva kanssamme